Gridaamiseksi jäi sääennusteen mukaisesti.
torstai 4. heinäkuuta 2013
keskiviikko 3. heinäkuuta 2013
Tymäpäivä
Perinteet murtuvat. Pakollinen lepopäivä tänään sadepäivänä, ei kilpailun parhaana kelipäivänä. Mahdollisesti kansainvälinen ilta illalla.
tiistai 2. heinäkuuta 2013
Tehtävä peruttu
Tehtävä lyhennettiin kahteen tuntiin, pituus säilyi samana, 15m luokka hinattiin, tehtävä peruttiin ennen linjan aukeamista.
III Kilpailupäivä. Alue-tehtävä 3t. Vahva yläpilvi. Ukkosta ennustettu.
maanantai 1. heinäkuuta 2013
II kilpailupäivä. Se on siinä. Pitkä päivä jälleen.
Raskas päivä. Yli kuuden tunnin helteinen lento. Keli jäi heikommaksi ja alemmaksi kuin oli ennustettu. Yläpilvi oli todella paksu ja varjosti tehtäväaluetta. Maaliintulot alkoivat kaikilta luokilta vasta klo 18.00 tienoossa, jolloin kelin oli ennustettu olevan jo kokonaan kuollut.
Tiedä tehtävänannon aivoituksia.
Myös pilotti oli tänään suoritukseensa tyytyväinen. Avustajista puhumattakaan. Pellot eivät todellakaan kutsu puoleensa. Pohjoisessa on joku heinäpelto leikattu, mutta laajat viljapellot ovat edelleen lähes metrin korkuisia. Huomisesta ennustavat kelipäivää, mutta keskiviikko ollee sadepäivä.

Uusi päivä uudet kujeet. Kuivaa, runsas yläpilvi
Antoivat saman mittaiset A ja B tehtävät kuin eilen. Suunta pohjoiseen ja länteen. Yläpilvi on aika vahva. Siinä on kylläkin aukkoja. Luotaus antaa kuivatermiikkiä hieman yli kilometrin. Illemmalla ennustavat 1/8 cumulusta 1600 metriin. Sellainen päivä tulossa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)